Mistä yökastelu johtuu?
Virtsarakko oppii yksilöllisessä aikataulussa
Me opimme tietyt taidot hieman eri-ikäisenä; toiset lapset oppivat esimerkiksi
polkupyörällä ajon aikaisemmin kuin toiset. Virtsaaminen, ja samaan tapaan virtsan pidättäminen on
itseasiassa monimutkainen taito, joka meidän jokaisen on pitänyt opetella. Yökastelu on pääasiassa
tavallista hitaampaa kuivaksi oppimista.
Elimistön toiminta on yksilöllistä
Yökastelija voi olla hieman tavallista sikeäunisempi, mutta pelkkä sikeäunisuus ei tee kenestäkään yökastelijaa.
Joillakin lapsilla unen rakenne on selvästi yksilöllinen, aivot eivät reagoi virtsarakon sisäisen paineen
nousuun, uni ei muutu pinnalliseksi ja lapsi jatkaa syvää unta, vaikka rakko on täynnä ja vaatii jo tyhjennystä.
Yökastelija erittää runsaasti laimeaa virtsaa nukkuessaan
Useimmat yökastelijat erittävät yön aikana normaalia runsaammin laimeaa virtsaa. Tämä havaittiin jo
1950-luvulla. Osalla yökastelijoista on todettu normaalia väheisempää vasopressiinin eli virtsaneritystä
vähentävän hormonin eritystä. Tämän hormonin vuorokausierityksen vaihtelu on heillä tavallisuudesta poikkeava.
Pienellä osalla yökastelijoista on todettu virtsarakon ylimääräistä supistelua.
Normaalistihan rakko supistuu vasta virtsaamisen aikana, mutta liian aktiivinen rakko voi supistella
jo täyttymisvaiheessa, jopa siinä määrin, että lapsi laskee alleen.
Taipumus yökasteluun on perinnöllinen
Yökastelu on myös jossain määrin perinnöllistä. Yli puolella yökastelijoista ainakin toinen vanhemmista,
useimmiten isä, on ollut yökastelija.
Yökastelijasuvuista onkin eristetty kolme geeniä, ENUR1 kromosomista 13, ENUR2 kromosomista 12 ja
ENUR3 kromosomista 22. Mahdollinen geeni on myös paikannettu kromosomiin 8. Tällä hetkellä näiden yhteys
yökasteluun on varmistettu, mutta yökastelun varsinainen mekanismi on vielä epäselvä.
Etusivu Sivukartta Palaute
|